Valinnan vaikeus

Nyt ollaan siinä pisteessä elämää jota olen etukäteen pelännyt ja kauhulla odottanut. Otsa helmeilee hiestä ja ohimoilla tykyttää särky kun edes ajattelen asiaa. Uskollinen kumppanini on niin tuttu ja turvallinen, helppo ja mukava. Mutta kun mitään konetta ei ole luotu ikuiseksi, ja niinpä rakas kymmenvuotias nokialaiseni alkaa olla tiensä päässä. On aika hankkia uusi puhelin.

Töiden jälkeen oli muutakin asiaa kaupunkiin ja samalla poikettiin puhelimia myyvään liikeeseen. Apua, sanon minä! Valikoimaa on ihan liikaa, on ominaisuuksia ominaisuuksien perään. Minulle tärkeimmät on puhelut ja tekstiviestit, ihan outo ajatus lukea puhelimesta sähköposteja! Kelenteriksikin on toistaiseksi riittänyt almanakan irtolehdykkä jääkaapin sivussa.

 Kosketusnäyttö oli puodissa päivän sana, sellaisia testailin. Ihan kamalia.

Vaan yhdestä tykkäsin vaikka ei se mitään rakkautta ensi silmäyksellä ollut. Samsung Galaxy s4 mini voisi olla seuraava puhelimeni. Onko kellään kokemusta, olisiko joku muu vastaava parempi? Pieni koko on tässä kohtaa eduksi. Auttakaa naista puhelinhädässä!

Päivän kuvat ei liity mitenkään aiheeseen, Iines on hyväksynyt uudet sohvat kotiinsa. Sopivat kuulemma oikein hyvin päiväunisohviksi kuten kuvista näkyy.

Edistystä entisöinnissä

Entisöintikurssilla työn alla oleva klahvipöytäni pääsi eilen uuteen vaiheeseen. Viimeisetkin punaisen maalin rippeet oli skrapattu pois, ja pääsin liimaamaan pöytää kasaa. Ruiskulla ja mahdollisimman paksulla lääkeneulalla liimaa jokaiseen piskuiseenkin koloon ja puristimilla tiukasti kiinni. Ei onneksi mitään suurta liimauksen tarvetta, vain pari toisistaan irti olevaa kulmaa.

 Punaisen maalin alta tuli esiin pinta joka on alunperin ollut ootrattu. Hyvin hyvin tuumaksi ootrattu, lähestulkoon musta, juuri sellainen josta pidän.

 Ootraus on kuitenkin paikoin lähes pois kulunut ja vaikka kuinka varovasti rapsuttelin punaista maalia pois, lähti sen mukana vielä lisää ootrausta.

 Pöydän toisella puolella mustaa on tallessa upean paljon, ja se sanelikin tavan jolla käsittelen pöydän pinnan. Tätä ei maalata, eikä edes ootrata uudestaan.

 Opettajan ohjeella kokeilin pintaan seosta johon tuli yksi osa tärpättiä, yksi osa sinolia ja yksi osa vernissaa. Siveltimella seosta pintaan ja hankausta hienolla teräsvillalla. Alimmassa kuvassa tummempi osa on käsitelty seoksella. Lopputulos on toivotunlainen. Pinta tummenee, ja musta näkyy paremmin ja jopa hivenen leviää.

Ensi viikolla saan käsiteltyä loputkin pöydästä, ja sitten on aika miettiä miten korvataan puuttuva puolikas pöytälevystä ja se itse klahvi. Puumateriaaliksi opettaja arvio kuusen, joten seuraavaksi on tiedossa retkeä sahoille josta voisi löytyä tarpeeksi isoa kuusta minun tarpeisiini. Klahvin saranat löysin vuosia sitten kirpparilta joten  niitä ei tarvitse hankkia.

Eniten kuitenkin mietityttää vaihe jossa minun on taiteltava ihan itse ootraus pöytälevyyn ja klahviin jotta ne sointuvat pöytäkehikon pintaan. Ei mitään oman mukavuusalueeni puuhaa, mutta aion ainakin yrittää.

Löytöjä Savosta

Sunnuntaina palattiin serkkujen luona vietetystä viikon puolikkaasta, väsyneitä oltiin, mutta tyytyväisiä sillä seuraavasta kerrasta kun tapaan kummitytön ja muut lasten serkut, tulee kulumaan taas ihan liian pitkä aika. Välimatkat on joskus melkoisen syvältä.

Savon mualta tul tehtyy par löytöö. Ensin pääsimme siskon kanssa piipahtamaan Iisalmessa käsityöläisten myynnissä Olvi-hallissa. Olipa muuten toka kerta elämässäni kun käyn Iisalmessa. Useimminkin kai voisi vierailla, tehdä junamatkankin. Kaikista ihanista lankakiusauksista huolimatta en ostanut tapahtumasta kuin kolme joulukorttia. Ja kun kiltti olen, niin mainostan tässä korttien tekijää (mailandia.fi) ihan ilman korvausta, tykkäsin näistä hyvän mielen tuovista korteista niin paljon. Siinä taas probleema raaskiiko näitä laittaa joulun myötä uuteen kotiin.

 Toinen löytö on, eräästä navetasta messinkinen verhotanko, siihen kuuluvat ripustusrinkulat ja päätynupit. Ajatelkaas miten pitkällä makuuhuoneemme remontti jo on, kun kahdesta puuttuvasta verhotangosta on vihdoin löydetty toinen! Ilolla laittaisin tällaiset vanhat tangot joka huoneeseen, mutta valitettavasti en suostu maksamaan näistä netissä pyydettäviä hintoja. Tokihan ne ovat antiikkia ja vanhoja, mutta silti. Nyt uupuu vielä yksi, ja sitten tämän talon verhotankoasiat ovat kunnossa. Muutamaa puista tankoa voin sitten vaihtaa messinkisiin jos sattuu tulemaan vastaan.

 Saliin saimme laitettua talon vintiltä löytyneet kolme alkuperäistä tankoa osineen, leikkihuoneen tangon sain ostettua antiikkikaupasta sopuhintaan, ja muissa onkin sitten vastaavat puiset tangot. Paitsi tuvassa, jossa on myös vintiltä löytyneet puiset verhokotelot.

Olipa muuten kamala tajuta, että seuraava loma on vasta ensi vuoden puolella, siihenkin aikaa melkein puoli vuotta. Ja koko pitkä ja pimeä talvi edessä. Onneksi välissä on sentään joulu. 

Kummitäti vähän askarteli

Onneksi on viikon loma. Muutoin ei aika riittäisi verhojen kirjailuun, ja pienimuotoiseen askarteluun. Askartelulla oli vielä hivenen kiire, huomenna lähden siskon luo ja koiratarhan/tallin piti olla siihen mennessä valmis. Tiukille meni, eikä ilman ongelmia selvitty. Vihreä maali ei tahdo kuivua millään? Onko kellään vinkkiä miten se saataisiin pikapikaa kuivaksi? Maali on ihan ehtaa Miranolia, mutta sitä oli viimeksi käytetty muutama vuosi sitten.

Koiratarhasta tuli yhdistetty tarha ja talli. Ihan siksi, että luulen kummitytön arvostavan eniten tällaista yhdistelmää.

 Materiaalit on kaikki omasta takaa, paitsi aidan tolpat jotka sain verhokankaiden kaupanpäällisiksi. Kaikki osat on liimattu puuliimalla tai kuumaliimalla. Pohja ja talli on ohutta vaneria, aitalaudat kahvitikkuja, portti vanha listan pätkä ja valkoiset kyltit lääkärin puuspatuloita (onko niillä joku virallinen nimi?).

 Portin yläosaan ja tallirakennuksen päälle tein kyltit johon kummityttö voi itse kirjoittaa tallinsa ja sen asukkaiden nimet. Asukkaita tulee mukana useita, eli kaikki sunnuntaina kirpparilta löytämäni Schleichit.

Ai niin, auttoi se kummisetä vähän ja sahasi vaneriosat minulle valmiiksi. Ettei mene kaikki kunnia tallin tekemisestä minun piikkiini.

Kunnianhimoinen tavoite

Tämän projektin piti alkaa vasta hamassa tulevaisuudessa sitten kun eteinen on remontoitu. Eilen ollessani tyttären kanssa ostamassa heidän sängynpäätynsä verhoilukangasta, näin samalla kankaan josta tiesin tulevan eteisen oviverhot. Yön yli annoin suunnitelman muhia, tänään laitoin vauhtia lisää, ja kävin hakemassa samasta Iskun tehtaanmyymälästä lisää kangasta. Kymmenen metriä kangasta pitäisi riittää kahteen kaksinkertaiseen verhoon pitämään viima ja veto pois eteisestä.

Itse verhojen ompelussa ei ole mitään kunnianhimoista, se on silkkaa suoraa saumaa ja oikein mittaamista, mutta verhot eivät jääkään siihen, vaan niihin kirjotaan molempiin iso jugend-kuvio. Ja kirjojana luonnollisesti minä itse.

 Harmaa villasekoitekangas tulee verhon vuoriksi. Alla pilkottavasta pehmeän valkoisesta kankaasta tulee alusta kirjonnalle ja päällikangas. Kangas on melko jämäkkää verhoilukangasta, veikkaisin sitäkin puuvillan, villan ja tekokuitujen sekoitukseksi. Jämäkälle kankaalle on helppo kirjoa, ja valkoinen tulee toivottavasti sopimaan tulevaisuudenkin eteiseen josta on tarkoitus tehdä talon vaaleasävyisin huone luonnonvalon puutteen takia.

 Paperille sain jo jonkinlaisen kirjontasuunnitelman aikaiseksi, mutta samalla kankaanostoreissulla hain kirjastosta pinon kirjontakirjoja. Vähän tuota piirustusta voisi vielä jalostaa vaikka mitään monimutkaista kirjontaa en voi valita, sillä haluan verhojen olevan valmiit jo tämän talven aikana. Siinä saa neula ja lanka silti suihkia aika monena iltana.

Sen pidemmittä puheitta, se on heipat ja minä käyn kirjapinoni kimppuun jotta pääsen aloittamaan kunnianhimoista kirjontaani.

Uusi sohvakalusto saliin

Toiset pelastaa kodittomia kissoja, toiset koiria, jotkut miehiä, ja minä sohvia. Kun äitini päätti vaihtaa vanhan sohvakalustonsa uuteen, tiesin melkein heti, että vanha kalusto saa muuttaa meille. Siis melkein, makasihan tuo vain puoli vuotta varastossa ennen kotiin tuomista.

Sohva on verhoiltu uudelleen ehkä n. 10 vuotta sitten. Ihan kankaan kuosi ei ole sitä mistä pidän, mutta vielä ei ole uudelleen verhoilun aika näin hyväkuntoisella kalustolla.

 Kalusto on kokoa mini, sohvalle mahtuu hädin tuskin kaksi pientä ihmistä vierekkäin istumaan. Nojatuolissa on vähän enemmän tilaa.

 Jotain näissä on mistä pidän, ehkä se on tuo muhkea muoto pienestä koosta hulimatta. Ja kuten isännänhuoneenkin vanhassa sohvakalustossa, niin näissä on mielettömän hyvä istua.

 Nyt on salissa niin täyttä, että lupaan ettei sinne tule vähään aikaan yhtään uutta huonekalua.

Kaluston alkuperästä en ole varma, pitää kysyä äidiltä. Muistelisin, että kalusto lojui lapsuudessani mummolani kellarissa. Ehkä kalusto oli 1970-luvulla liian vanhanaikainen sen ajan tyyliin ja jouti kellariin. Minun onneksi ei sentään homehtunut pilalle.

Vuh vuh!

Voi minkä lauman löysin tänään kirpparilta. Vähän sekalainen sakki, mutta luulen että kummityttöni huolii nämä haukkujat Schleich-eläintensä joukkoon. Vitosen maksaneessa pussissa oli näin monta hännänheiluttajaa,

 ja niiden lisäksi harmaavalkoinen kissa sekä poni.

 Kissa taitaa olla rotua maatiainen, koirien epäilisin olevan vasemmalta oikealle Jack Russelin terrieri, Husky, musta Labradorinnoutaja, Saksanpaimenkoira, ja oisko tuo viimeinen Tanskandogi? Poni on vanhempaa mallia oleva Shetlanninponi. Korjatkaa jos tunnistin väärin.

 Sleisch-eläimet ovat niin aidon oloisia, että tekisi mieli itsekin leikkiä näillä. Vaan menkööt uuteen kotiin kummitytölle joka rakastaa niin aitoja kuin näitä näköisiään eläimiä.

Osaisikohan kummitäti rakentaa muutamassa päivässä koirille aitauksen ja pari koirankoppia. Hyviä ideoita sellaisen tekemiseen otetaan vastaan.

Hyytävää

Aamulla olisin halunnut jäädä syvälle sänkyyn untuvapeittoni uumeniin. Ulkona masentava räntäsade ja taloa piiskaava tuuli. Sisällä tuvassa lämmintä kuusitoista astetta. Varpaat kohmeessa astelin silti urheasti tupaan, hellaan tulet ja aamuteetä keittämään.

Päivän ohjelmassa oli haravointia ja lehtien kuskausta navetan taakse, mutta suunnitelmiin tuli rännän takia muutos. Hyvä tekosyy jättää ulkoilu väliin, ja linnoittautua kodinhoitohuoneeseen ompelukoneen äärelle. Laitoin vielä pesukoneeseen ysikympin pyykkiä ja yhdet pyykit kuivausrumpuun. Hetken päästä oli miltei hiki siinä ommellessani tyttären uusia keittiöverhoja. Niin hyvin viihdyin talon lämpimimmässä huoneessa, että tekaisin samantien uudet patalaput ja pienen liinan pöydälle.

Olisko aika laittaa patterit päälle?

 Kissanluukut kiinni ja kuskata grilli talvisäilöön?

 Noutaa viimeiset jäätyneet lantut kasvimaalta ja kaivaa toppavaatteet esiin?

 Vaihtaa autoon talvirenkaat ja viedä kesälelut varastoon?

Luulen että ne puuhat ehtii tehdä ensi viikollakin.

        
Nyt nautitaan lapsivapaasta viikonlopusta, istutaan takkatulen ääressä ja haaveillaan intiaanikesästä.
Luetaan ehkä yksi kirja, tai kaksikin, ollaan ja möllötellään, tehkää samoin!
Eikä unohdeta lämmittää taloa!

Vanhukset, saksalainen ja suomalainen

Pahoittelen näin heti alkuun harventuneita postauksia. Pää lyö tyhjää aiheiden suhteen enkä viitsi väkisin tehdä. Elämässä samaan aikaan vaihe jossa pyörii iso pyörä eteenpäin, ja se syö ajatukset ja ajan. Muutoksen tuulet puhaltaa, mutta ei mitään sellaista mikä vaikuttaisi muuten bloggaamiseeni. Tämä jatkuu.

Salia siivotessani sain ajatuksen esitellä teille talon vanhukset. Minusta nelikymppisiä nalleja voi sanoa vanhuksiksi vaikka ihmiselle se ei ole ikä eikä mikään, ei nyt ainakaan vanhuus. Vanhuksista minun nalle on kotoisin Saksasta, sain sen ihan pikkuisena tyttönä tuliaisina. Nalle pitää ääntä kun sitä kääntää selälleen ja takaisin. Ääni on kyllä enemmän lehmän ammuu kuin nallen mörinää, ehkä Saksan karhut pitää eri ääntä kuin suomalaiset? Nallen tassut olen joskus jo lapsena korjannut ihan itse. Äitini on ommellut nallelle haalarin nukkumatti-kankaan tilkuista. Reunapitsit ovat jo hiukan rispaantuneet. On se silti rakas nalle, ja ehkä täysin uniikki Suomen maassa.

 Miehen nalle on paljon minun nallea pienempi. Turkki on ajan kaluama ja yhden pienen pojan aikoinaan littanaksi halaama. Saman pojan mummo (tulevan mummin mussukan äidin isän äidin äiti) ompeli nallelle niin muodikkaat farkut 1970-luvun alkuhetkinä. Farkut taitaa olla edelleen ihan yhtä kovat kuin uutena.

 Tämäkin nalle pönöttää tuolilla salissa. Tuoli on miniatyyri kirpparilta joten näiden paikka on senkin päällä. Nälle täytteineen ei kestä enää leikkimistä, mutta esillä se on oltava, ja onhan tämä kotimaasta hankittu nalle ihan yhtä rakas kuin saksalainen serkkunsa.

Ja ehkä nalleista on nyt seuraa toisilleen, kun minunkin nalle muutti vanhempien valtakunnasta saliin, istumaan tuolille joka ei kestä muita kuin kevyitä nalleja. On muuten toisaalta aika harmi ettei omilla lapsilla ole vastaavia nalleja. Pitäisiköhän tulevalle lapsenlapselle ostaa jo oma? Ja mukava olisi kuulla, onko teillä ollut pienenä omaa nallea?

Hamsterina Ikeassa

Ei mulla mitään tärkeää asiaa Ikeaan ollut, mutta tulihan ostettua kerralla talven kynttilät. Meillä kuluu vähiten tuikkuja ja eniten kruunukynttilöitä. Siinä välissä menee jokunen pöytäkynttilä. Ja oman kokemukseni mukaan, Ikean kynttilät ovat laatuhinta-suhteeltaan kaikkein parhaita.

 50:n kappaleen paketti kruunukynttilöitä maksaa Ikeassa kymmenisen euroa. Sata kappaletta ostin, mutta tuskin ihan riittävät kevääseen saakka.

 Tuikkuvarastot eivät tarvinneet tällä kertaa täydennystä vaikka täysi purkki olisi ehkä kivemman näköinen. Käytetään jo kotona olevat ensin pois.

 Salin ruokapöydälle ostin kolme bling bling lautasta ja kolmen kynttilän setin. Näissä ei ole tuoksua (mikä on toivottavaa), väri on kauniin rustiikkinen. Värivaihtoehtoja oli muitakin.

 Raaskinko edes polttaa?

 Ikeassa välähti mieleeni, että kohta on taas aika muistaa opettajia pienellä lahjalla. Onneksi ruotsalainen tavaratalo tarjosi idean poikineen. Tällä kertaa ostin hillotölkin jonka täytän kynttilällä tai karkeilla. Tai miksei vaikka oman maan luomumansikoista tehdyllä hillolla?

 Eikä tuleva joulukaan unohtunut vaikka Ikean jouluosasto olikin hienoinen pettymys. Ostin nyt kuitenkin kuuseen muutaman lasipallon lisää. Tuleva mummin mussukka hajoittaa näitä kuitenkin joten on hyvä olla varapalloja hajonneiden tilalle.

Siskon tytölle ostettiin tarjouksessa ollut leikkikeittiö. Ihan hiivittävä hinku olisi aukoa paketit ja kasata keittiö. Vaan eikös toisaalta se olisi mukavampi viedä lahjaksi valmiiksi kasattuna? Ja koeleikittynä?

Muumimamman tunika

Puoli päivää kirppareilla tyttären kanssa tuotti tulosta, löysin vihdoin jotain kivaa itsellekin enkä pelkkiä vauvajuttuja. Toki niitäkin osteltiin.

Villakangasta oleva hame maksoi 3e. Pienen pähkäilyn jälkeen päätin ostaa vaikka on minulle hitusen liian pitkä. Lyhyenä ihmisenä olen monta kertaa joutunut toteamaan, että hameen pituus on tehty vähintään 10cm pidemmälle naiselle. Minun vartalon mallille edullinen pituus on polvitaipeeseeni ja suurin osa hameista on juuri sen verran alle polven, että ei niin hoikat sääreni näyttää tuplaten paksuimmilta. Toivottavasti äitini pystyy lyhentämään hameen sopivaksi.

 Hameen juju on etupuolen napit. Toinen ostopäätökseen vaikuttava seikka oli taskut. Ne puuttuu yllättävän monesta hameesta ja minulla aina vähintään kännykkä siellä taskussa.

 Toinen ostos oli muumi-mamman tunika. Vero modan kolttunen maksoi 2,5 euroa ja on aivan kuin uusi. Väri sopii täydellisen hyvin henkkamaukan ruutusukkiksiin.

Huominen sunnuntai on pyhitetty naisten retkelle Ikeaan. Miesväki jää kotiin tekemään polttopuita, mikä merkitsee sitä, että uusittu liiteri on kohta pursuavan täynnä halkoja talvea varten. Ihan mukavaa sekin vaikka toistaiseksi taloa on jouduttu lämmittävään vuodenaikaan nähden kohtuullisen vähän.

Vähän sanoja, paljon kuvia

Lokakuu on aina vaikeaa aikaa, viimeistään silloin tajuaa tulevan talven, ja minä en ole yhtään talvi-ihmisiä. Enkä lokakuu-ihmisiä. Tarvitsen valoa, lämpöä ja värejä. Viimeistä vielä riittää, hetkeksi.

Pientä piristystä kaivattaisiin, arjen ankeus tahtoo lyödä päälle ja kovaa.

Entisöity tuoli

Useamman vuoden olen käynyt entisöintikurssilla, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen vuosi kun saan valmiin työn kotiin jo ennen syyslomaa. Pari viime vuotta meni vielä niin, että valmista ei tullut edes kevään viimeiseen kertaan mennessä, kiitos ikkunaprojektin. Senkin takia tuntui älyttömän hyvältä tuoda kotiin Tuoli.

Tuoli on yksi neljän tuolin sarjasta jonka löysin vitosella kierrätyskeskuksesta. Tuolin kunnostamisen aloitin muutama vuosi sitten ja jätin kesken. Tupaan tuolia kuitenkin jo kaivattiin kun ei meillä enää omat lapset tarvitse syöttö- tai koroketuoleja. Kolmesta muusta tuolista oli liimaus kunnossa ja maalipinta välttävä, mutta tästä ei. Nyt tuoli on  uudessa liimassa, maalina käytin omasta kaapista löytynyttä Uulan ovi-ja ikkunamaalin jämää.

 Tuolista tuli tylsästi valkoinen, koska kolme muutakin on maalattu joskus muinoin valkoiseksi. Valkoisen alla pilkahtaa vihreää, ja ihan alkuperäinen väri on ollut lienee tumma petsi ja lakka. Tuoleihin liittyen vinkki, jos ette ole vielä tutustuneet Kansalliskirjaston digikirjaston pienpainatteisiin, niin suosittelen. Tästä *klik* linkki sivustolta löydettyyn huonekalutehdas Häklin kuvastoon jossa on nuo meidän tuolit. Kahvilatuolien nimellä näkyvät olevan.

 Entisöintikurssilla harrastetaan entisöinnin lisäksi vaihdantataloutta. Vein ylimääräisiä siemeniä mukanani, ja kotiin toin ison pussillisen karpaloita. Varsin onnistunut vaihdos.

Kolme muuta tuolia näyttävät tuon uutta maalia kiiltelevän rinnalla kovin nukkavieruilta. Ehdin jo miettiä niidenkin maalaamista kunnes tulin järkiini. Tuolit ovat toimivat ja oikeastaan tykkään niistä enemmän kun maalipinnassa näkyy eletty elämä.