maanantai 22. toukokuuta 2017

Lyhyt kevät, pitkä kesä

Tänä vuonna tuntuu kuin olisi hypätty lähes suoraan talvesta kesään. Lähdin perjantaina aamuyöstä Viron Türiin ja kun tulin seuraavan yönä kotiin, oli luonto puhjennut eloon. Koivuihin oli ilmestyneet lehdet, eikä mitään hiirenkorvia vaan suoraan lehdet. Vihreä vallankumous tapahtui yhden vuorokauden aikana.

 Talon edustan penkissä on suloinen sekamelska. Kevätesikko, kirjopikarililjat ja hyasintti "Woodstock" muodostavat kauniin yhdistelmän. Ja näkyy siellä kasvavan pionikin keskellä kaikkea. Tykkään tästä penkistä etenkin keväällä.
 Rosariossa on auennut lisää narsisseja. Ja uskokaa tai älkää, nämä ovat nyt niitä "Minnow" tasetteja jotka olivat hukassa. Ilmeisesti olen laittanut myös tete-narsisseja rosarioon ja ekaa kertaa nekin selvisivät talven yli.
 Tulipa tarda, parvitulppaani ilahduttaa kiinanhortensia "Bougien" juurella.
 Kaapo juoksee puutarhassa täynnä kevään intoa. Vähän juoksua varjostaa tieto siitä että tämä taitaa olla Kaapon viimeinen kesä. Koira kärsii pahasti allergiasta johon ei tunnu olevan helpotusta. Milloin on kipeänä korvat, milloin tassut tai suupielet. Ei se ole mukavaa elämää se.
Vanha haalistunut punamultainen hirsiseinä, kivimuuri ja tulppaanit. Navetan seutu on kaunistunut huimasti siitä hetkestä kun ostimme talon. Harmi ettei ennen kuvia ole yhtään näiltä nurkilta.

Lyhyestä keväästä pitkään kesään. Tästä se alkaa.

18 kommenttia:

  1. No voi haikeus, ensin odotettiin kevättä kieli pitkällä ja sitten se on ohi, puut vihertyivät tosiaan hetkessä. Ihana kevät alkaa olla ohi.
    Kauniita kukkayhdistelmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin odotellaan pitkään ja sitten odotuksen aihe on hetkessä ohi. Toisaalta odottamisessa on oma viehätyksensä. Alkukesäkin on hienoa aikaa.

      Poista
  2. Täälä saa orottaa viälä lehtiä. Koivut ei taira olla viälä eres hiirenkorvalla. Tuamet ja pajut o vasta vihertäviä. Ihanat kevätkukat ja tua navetan nurkka.
    Erellisen jutun rautapallon mäki olisin ottanu. Komia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomen kukintaan ei ole enää pitkä aika. Purppuratuomessa on kukkanuput todella pulleina, tulee valtavasti kukkia vaikka puu on vielä ihan pieni.
      Rautapallo on komea, juuri sellainen koriste joista tykkään.

      Poista
  3. Ihanaa, että vehreys alkoi. Hyviä kuvia, teillä näyttää jo tosi kesäiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kesäistä on ja ihan kiva että kaikenlaista kukkii sunnuntain juhlien aikaan.

      Poista
  4. Kaunista on ja niin kesäistä. Ihanat nuo tulppaanit. Aurinkoisia alkukesän päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit on alelöytö Lidlistä, onneksi ostin, kivimuurin vierusta on täydellinen paikka tulppaaneille.

      Poista
  5. Minä ostin Lidlistä viime syksynä samansävyisiä Avalanche-tasettien sipuleita. Kyllä niiden piipot pistivät esiin maata ennen talvea, mutta nyt ovat tipotiessään. Kiva että sinulla tasetit kasvoivat. Alimmassa kuvassa sävyt ovat kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, tasetit ovat kai arkoja. Rosario on lämmin paikka siksi luulen että tasetit selvisivät.

      Poista
  6. Kivet, kukat ja hirsiseinä. Kaunista.
    Kaapollakin näyttää olevan kaikesta huolimatta kevättä rinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapo on nauttinut keväästä ja pysyy nykyään hyvin pihassa vapaana. Mukava sen kanssa on pihatöitä tehdä.

      Poista
  7. Kirjopikarililjat näyttävät oikein ihanilta. Kivat väriyhdistelmät sulla kukkapenkissä. Ihana vihreys on tullut jo teille, mutta me vielä aavistelemme sitä. Mullakin tulipa tarda aloittaa kukintaa. Kuvittelin sen kukkaa isommaksi, mutta pieniä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjopikarililja on yksi lempikukistani, kaunis ja herkkä kun nuokkuu tuulessa vartensa varassa. Tulipa tarda on pieni ja meillä jää matalaksi.

      Poista
  8. Ihanat tulppaanit.Kuinka kauan siitä on aikaa kun ostitte talon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein päivälleen 12 vuotta sitten tultiin katsomaan taloa ekan kerran, ostettiin samana kesänä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)