sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Hilla vai lakka?

Eilinen lauantai oli yhtä juhlaa. Ensin heti aamusta taimipäiville Lahteen, sieltä Kotipuutarha-lehden järjestämään teemapäivään "Kotipuutarhuri ja vesi", ja sieltä ajoin suoraan ystävän 50-vuotis juhliin.

 Teemapäivä järjestettin viime vuotiseen tapaan Marketanpuistossa Espoossa jossa sattui olemaan omat taimipäivät samana viikonloppuna. Ihan vähän vain sorruin, auton peräkonttiin ilmestyi jalokurjenpolvi "Ivan" ja kaksi Pionien kodin jokeripionia joiden väristä ja kukasta ei ole mitään tietoa. Vaan kun hinta oli halpa niin kartutinpa taas pionien määrää.
 Ensin kuulimme pihan sadevesien hyötykäytöstä jonka jälkeen saimme ihastella 60-vuotta täyttävän Puutarha Tahvosten uutuuskasveja kuten esimerkiksi kuvan "Lotus Moon" helmipensasta. Tämä kuulija ainakin rakastui heti. Kekkilän multauutuudet tulivat tutuiksi, kuten myös Tikkurilan tuotteet. Meidän idean sadevesien hyödyntämisestä voit lukea tästä *klik*.
 Lopuksi saimme nähdä Ruduksen esittämänä miten ihan tavallista rakennusharkkoa voi hyödyntää puutarhassa. Omassa mielessä heräsi heti ajatus mustaksi maalatuista harkoista tulevan suuremman kasvihuoneen osana. Harkon kappalehinta 2-5e ei ainakaan ole este ideoille.
Kotiin viemiseksi saimme kasvin jonka nimi riippuu puhujasta. Itse käytän muotoa lakka, mutta hilla taitaa olla ihan yhtä suosittu kutsumanimi. Nyt ei muuta kuin omaa lakkasuota kasvattamaan.

Ja isot kiitokset kaikille tapahtumassa tavatuille bloggaajille, taas sai moni blogi kasvot ja olipa jo vanhoja tuttujakin paikalla. Samanlainen hurmoshenkinen puutarhaseura tekee aina hyvää.

20 kommenttia:

  1. Hurmoshenki kyllä kuvastaa hyvin puutarhaihmisiä. Maltillisestihan sinä markkinoilta ostit. Mä jouduin kahteen otteeseen käymään autolla viemässä kasveja, kun kädet alkoivat venyä pituutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en maininnut mitään Lahden saaliista... istutettavaa riittää hamaan tulevaisuuteen saakka.

      Poista
  2. Oli kiva nähdä, vaikka kaikkia kasvoja ja blogeja en saanutkaan yhdistettyä. Sinullapa oli vauhdikas päivä. Lapsuudessani oli vain hilloja, lakat opin vasta myöhemmin etelässä. Nyt suota rakentamaan, eihän tässä keväällä muutakaan puuhaa ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään saanut yhdistettyä kaikkia, jää aina jotain seuraavallekin vuodelle :)
      Päivä oli vauhdikas, tänään oli toinen vauhtipäivä kun vietimme kahden poikamme syntymäpäiviä. leipoakin piti jossain vaiheessa ja tarttua imurin varteen, kissanpennut olivat "vähän" levittäneet hiekkalaatikon hiekkaa. Minä olen etelästä kotoisin, siitä varmaan lakka nimitys.

      Poista
  3. Kivasti laitettu nuo istutukset esille. Ja edellistä postaustasi en ehtinyt kommentoimaan: aivan iiiiihanat suloiset söpöläiset ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marketanpuisto on hieno paikka. Joskus pitää mennä käymään niin että menen ihan vain puistossa kävelyä varten. Söpöläiset alkaa olla suloisimmillaan. Murisemaankin ovat oppineet toisilleen ja viemään lelun toisen tassuista.

      Poista
  4. Meillä päin käytetään Muurain-nimitystä :) Kun mennään noukkimaan lakkoja sanotaan "mennään muuraimeen". Tämä siis Porin suunnalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohojanmaalla se on valokki :D
      T: Aisa

      Poista
    2. Muurainta en muistanutkaan. Herkkumarjalla on monta nimeä :)

      Poista
  5. Miten tuollaisissa tilaisuuksissa voisi malttaa mielensä ja olla ostamatta kaikkia uutuuksia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ostobudjetti on rajallinen, ei saa aina kaikea mihin ihastuu.

      Poista
  6. Varmasti mukava teemapäivä. Hilla on ihana marja, jota olen itsekkin usein ollut suon laidoilta poimimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava ja hyödyllinen teemapäivä. Meillä mietitään jo uusia ideoita sadevesien hyödyntämiseksi. Minulla taitaa olla aikaa jo 30 vuotta edellisestä lakan poiminnasta.

      Poista
  7. No sittenhän sinä olet käynyt pyörähtämässä meidän kulmilla, jos kerran Marketanpuistossa vierailit.

    Minun juureni ovat eteläisessä Savossa ja siellä puhuttiin kyllä lakasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä tuli pyörähdettyä muutaman tunnin verran. Lakan nimitys taitaa vaihdella todella paljon alueittain.

      Poista
  8. Suomuurain, nevamarja... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kivoja kuopsutuksia Katja. Minulla samat hommat meneillään, törkeä kotilomäärä vaan meinaa latistaa puutarhatunnelmia.
    t. rouva Mieskolainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotilot taitavat kestää ydinräjähdyksenkin. Ei meillä talvi niitä lannistanut, samoilta paikoilta löytyy kuin ennenkin. Farramolia olen kylvänyt urakalla.

      Poista
  9. Niin teki hyvää!!! Ihana päivä! 🌱 Ja ihania Akileijoja! Ne kuuluvat lemppareihini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli todella ihana. Ja akileijat, suloisia hurmaajattaria.

      Poista
  10. Minäpä olen sukujuuriltani Etelä-Pohjanmaalta ja siellä sanottiin valokiksi muuraimia,hilloja, lakkoja...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)