sunnuntai 28. elokuuta 2016

Otto 2008-2016

Lauantaina hieno päivä Mustilassa sai mustan lopun. Ollessani paluumatkalla sain puhelun jossa kerrottiin tien laidassa olleesta kuolleesta kissasta. Kuvauksesta tiesin heti että kyseessä on meidän Otto. Olin niin varma asiasta, että otin kaupasta pahvilaatikon mukaan ja ajoin katsomaan kissaa.

Ajatukseni oli oikea. Otto oli ottanut yöllä yhteen auton kanssa jonkin matkan päässä kodista. Loppu on tullut luojalle kiitos silmänräpäyksessä. Ilmoittajalle olen kiitollinen, hän vaivautui selvittämään kissan omistajan ja niin meidän ei tarvitse miettiä viimeiselle matkalle lähteneen Oton kohtaloa. Otto pääsi reissultansa kotiin, oman pihakuusen alle myyräojien lähelle.
 Otto, painonsa arvosta puhdasta kultaa. Kissa jonka sydän sykki kaikille. Otto oli kahdeksan kiloa täyttä raavasta myyrän metsästäjää. Siitä huolimatta aina niin hellä talon pennuille. Otto oli aina valmiina rapsutuksiin tai kinkun syöntiin. Otto piti huolta isoveikasta Aatu-kissasta, Oton kanssa arka Aatu uskalsi sellaista mitä muuten ei olisi uskaltanut. Jos maailmassa olisi auki terapiakissan virkoja, olisi Otto valittu sellaiseen ensimmäisenä. Otto oli kissa joka eli hyvän ja rikkaan elämän.
Nämä kuvat jäivät Oton viimeisiksi kuviksi.

Ikävä on kova.

lauantai 27. elokuuta 2016

Voihan Bougie!

Koko viikko on mennyt ihan muissa puuhissa kuin puutarhassa. Tänään otin asiaan ison korjausliikkeen ja lähdin ystävän kanssa Mustilan taimipäivään. Tarkoituksena ostaa arboretumiin uusi puu ja kuunnella luento hortensioista. Molemmat toteutuivat ennakkosuunnitelman mukaisesti. Luennolta koimme, sekä ystävä että minä ahaa elämyksen viimeisenä esitellyn kesähortensian kanssa. Voisi sanoa että rakkautta ensisilmäyksellä.
 Hydrangea bretschneideri "Bougie" siirtyi heti kirkkaasti pakko saada-luettelon kärkeen. Etenkin kun luennoitsija opasti että ihan lähellä Mustilan arboretumin kahvilaa on nähtävillä juuri kukassa oleva yksilö. Onneksi kävimme katsomassa. Kuvat eivät vain voi täysin kertoa miten kauniista hortensiasta on kyse.
 Pensas, tai ehkäpä jo pieni puu oli aivan täynnä riippuvia kukkiaan.
 Kukat ovat ensin valkoiset ja ennen lakastumistaan niihin tulee vaaleanpunainen sävy.
 Taidan hehkuttaa jo liikaakin, mutta ei sitä usein koe tällaista rakastumista. Ystävän kanssa teimme jo heti sopimuksen että jos jompikumpi törmää jossain taimimyymälässä tähän hortensiaan niin ostaa kasvit molemmille.

Ja kuinkas sitten kävi. Taimipäivästä poistuessamme päätimme poiketa vielä arboretumin kupeessa olevaan taimimyymälään. Eka ajatus oli että ei voi olla totta. Vaan oli se totta. Myymälässä oli myynnissä tasan kaksi Bougieta. Saimme kumpainenkin omamme. Ja voin kertoa että tässä kohtaa en edes miettinyt ostamisen säästämistä alennusmyynteihin. Kun kohdalle sattui, oli toimittava heti vaikka hinta vähän kirpaisisikin. Nyt vain pitää löytää uudelle hortensialleni optimaalisin istutuspaikka.

tiistai 23. elokuuta 2016

Kukalla on väliä

Perhoskasvit taitavat olla nyt juuri pinnalla. Minusta ihan hyvä että aihe on niin sanotusti nostettu tapetille. Puutarhaa pitää ajatella myös luonnon kannalta. On paljonkin väliä sillä mitä puutarhaan istuttaa. Tämän olen itse sisäistänyt vasta viime aikoina. Olen herännyt loppukesän perhoskasveihin.
Perhosia houkutteleviksi olen huomannut hortensiat, rantakukan ja uusimpana tulokkaana punatähkän. Ja nimenomaan punaisen punatähkän. Valkoinen ei toimi niin hyvin. Punatähkän myötä pihassamme nähtiin ensimmäinen amiraaliperhonen. Sain siitä jopa napatuksi kuvan. Amiraali innosti niin että ensi kesänä tulen hankkimaan lisää perhoshoukuttimia. Kuten kirahvinkukan jonka perhosmagneetin voiman sain nähdä ystävän puutarhassa avoimien puutarhojen päivänä. Kymmeniä perhosia koko päivän. Ja olen alkanut tuntea vetoa nauhuksiin joiden sanotaan houkuttelevan perhosia. Nauhukset tarvitsevat kuitenkin paikan joka on harkiten mietitty, ovat niin kookkaita. Mutta luulen sellaisen löytyvät jostain päin puutarhaa.
Muista hyvistä perhoskasveista otetaan vinkkiä vastaan. Puutarhassa ei voi olla koskaan liikaa perhosia.