perjantai 20. tammikuuta 2017

Vuoden varrelta

Sain sekä Vaalean vihreää- että Susannan työhuone-blogista haasteet joissa kerrataan vuotta 2016. Kiitos molemmille ja anteeksi että vastaaminen kesti. Jätin tarkoituksella päivään jolloin minulla on aikaa. Kävin aamulla hampaanpoistossa ja nyt lepään sohvalla ohjeella: vain lepoa pari päivää. Hampaanpoisto on tuttua, vaikka minulla on purentakiskot niin edelleen puren öisin hampaitani rikki. Tällä kertaa taas niin että hammasta ei kannattanut korjata koska on takimmainen ja pahasti rikki. Paras hoito oli ottaa hammas pois. Keväämmällä on luvassa vielä korjauskelpoisen hampaan kunnostusta.

Mutta vuoteen 2016.
Mitä unelmia toteutit?
 Viime vuosi alkoi suurella unelmallani, vuorotteluvapaalla. Vapaahan alkoi jo loppukesästä 2015 ja päättyi kesällä 2016. Vieläkin muistelen aikaa elämäni leppoisimpana.

 Vuorottelun aikana sain hoitaa mummin mussukkaa ja toista rakasta eli puutarhaa. Oli aikaa perheelle ja miehelle. Oikea unelmien vuosi.

Mitä opit? Mitä murehdit?
 Opetus nro 1. suojaa omenapuut paremmin. Olin haljeta kiukusta ja surusta kun nämä tuhot kävivät ilmi. Ruusuomenapuun kohdalla huusin ja itkin ääneen. Mutta opin myös sen että vauriot eivät ole aina niin pahat kuin miltä ne näyttävät. Puut toipuvat ja niin minäkin. Viime keväänä murehtimista riitti talven jäljiltä mutta siitä koitti kesä ja rikat peittivät armollisesti aukot.

Mistä nautit?
 Minä nautin puutarhanhoidosta, auringosta ja kitkemisestä. Kuvassa pitkiä rohtoraunioyrtin juurenpätkiä (juurien pituutta kannattaa verrata tiilien kokoon) joita vedin esiin luumulehdosta. Kitkeminen on minulle lepoa, rauhoittavaa toimintaa. Siinä näkee tuloksen heti ja sitä voi tehdä ajattelematta mitään.
Mitä haaveita vuodella 2017?

Haaveeni ovat vaatimattomat. Aikaa puutarhalle, pientä lomaa arjesta. Aitan nukkumahuoneiden sisustamisen loppuun saattaminen ja aikaa puutarhalle. Tulikohan selväksi ykköstoive?

Susannalta sain muutaman jatkokysymyksen.

Tuliko elämääsi uusia ihmisiä?
 Kyllä vain. Kun aloittaa sekä uuden työn että harrastuksen niin uusiin ihmisiin tutustumiselta ei voi välttyä. Uusia ihmisiä tärkeämpänä pidän että elämääni tuli uusia kasveja, kuten kuvan valkoinen ukonhattu.

Mitä halusit mutta et saanut?
 Aitta ei tullut vielä täysin kuntoon. Siinä on peiliin katsomisen paikka, ketään ei voi syyttää kuin itseään. Täytynee luvata olla asian suhteen aktiivisempi tänä vuonna.

Mitä halusit ja sait?
 Valtavan paljon uusia kasveja. Sekä uuden kissan, Jalon, Alman pennun. Nyt meillä kasvaa kolme sukupolvea kissoja jotka ovat tämän talon kasvatteja, no Iines tietysti tuli pentuna muualta mutta täällä on kasvanut aikuiseksi.

Mikä oli suurin pettymys?
Suurin pettymys oli Otto-kissan kuolema elokuussa. Kaverinsa Aatu jäi hieman orvoksi sen jälkeen, vanheni ihan silmissä. Asiaan vaikutti vielä se että vanhin poika muutti pois kotoa ja hänen huone oli ollut Aatun valtakuntaa. Talven mittaan on löytynyt uutta puhtia kun Aatu (kuvan oranssi kissa) keksi että nuorimman pojan huone on hyvä paikka nukkua ja että Jalo on ihan ok tyyppi.

Kenen käytös pöyristytti sinua eniten.
Vastaan sanoilla Sote, Sipilä ja Berner. Ei politiikasta sen enempää.

Heitän haasteen blogiin Vuoden kulku ystävälleni Minnalle. Kiitos että olen tullut elämääni jossain vaiheessa!

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Viime kesä ei ollut pionien kesä

Rankka talvi oli armollinen pioneille. Vain yksi menehtyi sekin ihan omaa syytäni, siirsin puskan liian myöhään. Harmitus kyllä oli kova, pioni oli Virosta tuota jossa se myytiin kuolanpionina, en tiedä oliko sitä, väri oli upean pinkki. Pionit siis selvisivät hengissä mutta kukinta ei ollut viime vuonna kummoista. Toisaalta hyvä että keskittyivät enemmän hengissä pysymiseen kuin kukintaan. Kukinnan voi menettää mutta ei koko kasvia.
 Paraatipenkkiin istutun muutama vuosi sitten kaksi "Sarah Bernhardt" kiinanpionia. Molemmat tekivät viime kesänä joitakin kukkia ilokseni.
 Toinen pensas teki peräti viisi kukkaa, toinen taisi tehdä vain kaksi. Mutta hyvä määrä sekin.
 Pyykkikalliolle olen istuttanut jo vuosia sitten kolme pionia jotka oli Terrassa myynnissä vain nimellä valkoinen pioni. Nuo kaikki kolme ovat nuppuisena ja avautuessaan lohenpunaiset tai vaaleanpunaiset. Täysin aukinaisina kukat ovat valkoiset. Kukkien koko on suuri ja osassa on joissain terälehdissä punaista reunaa. Lajiketieto olisi mukava mutta ilman sitä pärjää. Nämä pionit kukkivat ihan kivasti vaikka sateet veivät osan kukinnasta. Ovat viihtyneet hyvin pyykkikallion puolivarjossa.
 Tämän pionin olen vaihtanut keltaisen vadelman taimiin. Antaja epäili lajikkeen olevan "Bowl of Beauty". Alkuperäinen pensas on kasvanut sijoillaan jo lähemmas puoli vuosisataa. Meillä pioni on ollut siirron alla useamman kerran mutta eipä tuo ole ollut siitä moksiskaan.
Ja pioneista se tärkein. Arvilan alkuperäinen punainen kerrosherkku. Tätä pionia kasvoi talon edustalla. Se piti siirtää pois kaivinkoneen tieltä. Siirsin pionin kasvihuoneen edustalle ja siinä pioni on kasvanut jo monta vuotta. Ensi kesänä siirrän tätä muuallekin, nyt on saanut juurtua riittävän rauhassa jotta jakamista voi taas tehdä. Tämä on pioni joka ei hätkähdä sateesta eikä kuivasta, tuntuu olevan kestävä. Mutta ei ihme sillä onhan se kasvanut täällä ties kuinka kauan. Siirrossa paljastunut juurakko oli valtava.

Muitakin pioneja puutarhasta löytyy mutta tässä ovat ne pionit jotka olen saanut kukkimaan. Virosta olen tuonut muutamia yksilöitä ja Pionien kodista olen ostanut neljä pionia. Toive on kova josko edes joku uusi pioni kukkisi jo ensi kesänä. Mutta kaikkihan sen tietävät, pioni jos mikä opettaa puutarhurille kärsivällisyyttä.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Lempimaisemia Arvilan puutarhasta

Lempimaisemia Arvilan puutarhasta. Kaikki ei ole tässä, rakastan puutarhaamme todella paljon. Katson siellä minne vain, näen vain kaunista ja sellaista mihin olen tyytyväinen.
 Paraatipenkki ja netistä löydetty täydellinen puutarhakalusto. Kevään raikas vihreys.
 Hedelmä- ja marjatarhan uusimpia tulokkaita. Päärynäpuu "Mliivska Rannja" jonka olen tuonut kotiin puolimetrisenä piiskana. Juurellaan kasvaa ruusuherukka ja vuoripioni. Kaikki kolme kertoo että paikka on herkkien kasvien paikka, tämän puutarhan lämpimin.
 Ukonhattupenkki taustallaan valtaisa koristeomenapuumme. Loiva rinne joka laskee talolta varsinaiseen puutarhaan. Ukonhattupenkki erottaa rinteen ja puutarhan hedelmä- ja marjatarhasta. Pieni saunamökimme saa aina näkyessään hymyn suupielille.
 Tien viereinen kivimuuri seuranaan vanhat maitokärryt ja -tonkat. Taustalla vaihtelevat pellot ja kasvillisuus.
Vanha ja kuollut omenapuu jonka jätimme keloksi. Ympärillä kasvaa humalaa niin paljon että loppukesästä keloa ei näy humalan alta.
 Loppukesää luumulehdossa. Täyteläisyyden ja yltäkylläisyyden aika. Sävyt tummentuneet huomattavasti keväästä.
 Samaa maisemaa sivusta kuvattuna. Aurinko laskee niin että sen viimeiset säteet osuvat navetan päätyyn.
Sateenkaari (tai kaaret) joiden pää alkaa omasta puolen hehtaarin metsästä. En muuten käynyt tarkistamassa oliko metsässä aarretta. Minulle metsä itsessään on aarre.

Eli ei mitään asiaa, kesää on ikävä.